Neljän viikon aikana olen löytänyt Kotkasta oman pyhiinvaellusreittini. Se ei ole vienyt meren rantaan vaan Isoonpuistoon, orimattilalaisen kuvanveistäjän Virpi Kannon Elämän tanssi -nimisen veistoksen äärelle.
Se on uusin Veistospromenadin teos ja paljastettiin kolme kuukautta sitten. Onnittelut kotkalaiset (ja miksei koko kaakko), että teillä on se!
Harvoin ihan liikutun taíteesta, mutta nyt kävi lähellä. Harvoin betoni hehkuu yhtä suurta lempeyttä ja rauhaa. Olen kuvannut veistosta jokaisesta suunnasta.
Kauempaa se ei vielä notkauta polvia, vaikka onkin 275-senttinen.
Pitää mennä lähemmäksi.
Ja vielä vähän.
Teoksen selkäpuolelta katsoo joukko pieniä kasvoja. Virpi Kanto on kertonut, että naishahmo kuvaa elämän kulkua, ja että kasvot voivat kuulua syntymättömille tai jo kuolleille.
Veistos saa selvästi voimansa auringosta. Se on erilainen aamulla ja illalla, pilvisäässä ja paahteessa.
Ihan puiston vieressä Puutarhakatu 1:ssä on matala kerrostalo. Huomasin olevani kateellinen siinä asuville, koska osa heistä näkee veistoksen kotinsa parvekkeelta. He voivat käydä moikkaamassa sitä vaikka koko ajan. Mikä onni, suorastaan lottovoitto! Ainakin minusta.
Halusin käydä kysymässä kolmannessa kerroksessa asuvalta Kaija Periltä, onko hänellä lottovoittajan olo?
- Kyllä minä siitäkin tykkään, mutta ehkä se on liian hengellisen näköinen, Peri miettii. Hän kertoo, että Veistospromenadin töistä hänen suosikkinsa on lehmusbulevardilla sijaitseva Olavi Lanun Lepäävä pajutyttö.
Elämän tanssi on Perin mielestä kauneimmillaan aamuauringossa. Näkemättä on vielä, miltä se näyttää syksyllä ja talvella.
Näkymä Perin parvekkeelta on huikea: jalavan taka avautuu Isonpuiston mäntymetsä, ja Elämän tanssi seisoo sen keskellä ylväänä ja vaaleana. Veistoksen julkistamista Peri seurasi parvekkeeltaan.
- Veistos on hyvin vaalea, ja illalla se näyttää kyllä ihan haamulta, Kaija Peri paljastaa, mutta ei ole joutunut vielä sen pelästyttämäksi.
- Veistoksen paikka on todella hyvä, ja veistos varmaan tummuu vanhetessaan ja tulee luontevammaksi, hän uskoo.
 |
| Siellä hän on. Veistos sopii Kaija Perin mielestä hyvin paikalleen. |
Veistospromenadin isä on, kuinka ollakaan, Kotkan kaupunginpuutarhuri, puutarhaneuvos Heikki Laaksonen. Ensimäinen teos paljastettiin 1997. Aluksi lehmusbulevardin veistosaluetta nimitettiin Veistospuistoksi, mutta kun teoksille alkoi löytyä paikkoja kauempaa, nimi vaihtui Veistospromenadiksi.
Virpi Kanto on Veistospromenadin 23. kuvanveistäjä, ja töitä promenadilla on yhteensä jo viitisenkymmnentä. Heikki Laaksosen mukaan taiteilijoille on jo kunniakysymys "päästä" mukaan Veistospromenadille, eikä Kotka kuulemma maksa töistä mitään "taidelisää".
Monen kaupungin päättäjät ovat käyneet ihmettelemässä Kotkan Veistospromenadia vuosien mittaan, mutta vastaavia ei ole vielä tainnut nousta muualle.
- Tämähän on kavala juoni niiden pään kääntämiseksi, jotka sanovat, etteivät "mihinkään museoon mene". Jos tulee Kotkaan, täällä joutuu ulkona merkittävään taidemuseoon. Tämä alkaa olla meidän taidemuseomme, Laaksonen sanoo. Perinteistä taidemuseotahan Kotkassa ei ole.
Uusista hankinnoista päättää erityinen veistostyöryhmä. Laaksosen mukaan promenadille mahtuu vielä niin taiteilijoita kuin veistoksia, mutta Kotkaa ei ole tarkoitus kattaa veistoksilla kymmenen metrin välein.
Ensi vuoden promenadikuvanveistäjä on ähtäriläinen taiteilijaprofessori Eero Hiironen, jonka (ainakin) kolme veistosta sijoitetaan Sapokan vesipuistoon.
Mutta antakaa minun vielä vähän herkistellä Elämän tanssin kanssa. Se näyttäytyy niin monennäköisenä.
Ja eikö se ole taiteen tarkoituskin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti