Laivatyttöjä ja merimiehiä

Ilman Kairoa Kotkan kulttuurihistoriassa olisi aukko.  Kairo on vanha kuulu merimieskapakka. Pakkohan siellä oli käydä, kun olen kaakossa kylässä.

Ravintolarakennus valmistui 1938

Kotkan kaupunki omistaa kiinteistön ja tontin.

Halusin kuulla hurjista menneistä ajoista, joten pyörähdin tapaamassa Kairon ravintolapäällikköä Ulla Ribua.

Ribu aloitti työt Kairossa jo 1976 ja ehti nähdä merimiesten ja laivatyttöjen värittämät 1970- ja 1980-luvut. Minkälaista aikaa se oikein oli?

- Se oli elävää, kivaa aikaa, pöhinää koko ajan. Kaikilla meni hyvin, koska kaikilla oli töitä, Ribu kuvaa, vähän kaihoisastikin.

- Silloin meillä oli orkesteri soittamassa seitsemänä iltana viikossa, tanssia oli joka päivä. Parhaina päivinä oli kolmekin orkesteria: ensimmäinen aloitti jo yhdeksältä aamulla. Ravintola avattiin viideltä aamulla! Minäkin tein aamuviiden vuoroja, ja jono oli jo oven takana odottamassa. Viideltä avattiin aina siihen asti, kun olutta ei saanut enää myydä ennen kello yhdeksää, Ribu kertoo. 

Ulla Ribu aloitti työt Kairossa 1976. Vuodesta 1993 hän on toiminut ravintolapäällikkönä.

    

Keitäkö aamuviideltä oli jonossa? Niitä, jotka eivät olleet ehtineet illaksi kotiin. Oli kaupungin virkamiehiä, oli työläisiä. Kun ravintolassa tuli tuolloin valomerkki puoli kahdelta yöllä, paikka ehti olla kiinni vaivaiset kolme tuntia, kun se avattiin uudelleen. Sillä välin siivottiin.

- Asiakkaita oli selkeästi kahdenlaisia: laivatyttöjä ja merimiehiä ja sitten muita, jotka kävivät Kairossa tanssimassa ja juhlimassa. Joskus laivatytöt vähän kimpaantuivat, ja vessassa saattoi tulla yhteenottoja, jos joku merimies kiinnostui jostakin muusta naisesta kuin heistä.

- Kauppa oli avointa, eivätkä laivatytöt yrittäneet esittää muuta mitä olivat. He toimivat ravintolan sääntöjen mukaan ja heitä kohdeltiin samoin kuten muitakin. Heitä saattoi olla ravintolassa yhtä aikaa parikymmentä, merimiehiä useita kymmeniä enemmän. Ribu kertoo.

Ribu kertoo myös, että vielä silloin monelle kotkalaiselle oli iso kynnys astua ”syntiseen” Kairoon. Kynnys madaltui oleellisesti, kun Kotkan kaupunginteatteri alkoi esittää Maratontansseja Kairossa 1986.

Kotkan kaupunginteatterissa lavastajana toiminut Tauno Rantaruikka maalasi Kairon seinämaalaukset 1970-luvun alussa.

Laivatytöt hävisivät Kairosta 1980- ja 1990-lukujen taitteessa sitä mukaa kun merimiehetkin.

Aika on muuttunut ja Kairo sen mukana: nyt on karaokea, teatteriesityksiä, jazzia, rokkia, ruokaa ja pubia. Isoimman rahavirran tuo ruoka. Perinteisiä tansseja on enää kerran, enintään kahdesti kuussa.

- Tanssijoita ei tahdo enää oikein olla, Ribu sanoo.

Elokuisena lauantai-iltana 2015 jazzia Kairossa soittivat Jaap van der Meer, Claes Andersson ja Pentti Mutikainen.

Lue lisää ravintolan historiasta tästä: http://www.ravintolakairo.fi/historia.htm

PS. Kairosta ei ole kovin pitkä matka taloon, joka tunnettiin 1990-luvulla Punaisena talona, ilotalona. Nyt rakennus on tunnettu arvoasunnoistaan.

Uusi elämä.