Salpalinjan saappaanjäljillä

Seison Virolahden Bunkkerimuseon yhdyshaudassa, jossa yhtä ajatusta ei voi välttää: samanlaisissa on moni suomalainen juossut ja samanlaisissa on moni suomalainen kuollut.
Itse kiihdytän askelia vain siksi, että kuvaan kapeaa taisteluhautaa kameran videolle. Tätä:

Tässä maailmankirjojen epäjärjestyksessä pala omaa historiaa ei ole pahitteeksi kun kaakossa ollaan. Salpalinjasta moni ei välttämättä edes tiedä.
Se on 1200 kilometriä pitkä sodanaikainen puolustusasema, joka rakennettiin Virolahdelta Savukoskelle 1940-41 ja 1944. Se on yhä Suomen suurin rakennustyömaa.
Sitä ei onneksi koskaan tarvittu ja käytetty, mutta se kiemurtelee yhä pitkin itäistä Suomea mm. teräsbetonikorsuineen ja kiviesteineen. Teräsbetonikorsuja rakennettiin 136 kappaletta ja kiviestettä yli 200 kilometriä.

Virolahden Bukkerimuseo on siis osa Salpalinjaa, samoin Miehikkälän Salpalinja-museo.

Bunkkerimuseon uusi perusnäyttely avautui kesän alussa. Se kertoo Salpalinjan rakentamisesta ja rakentajista. Oppaan, reservin majurin Erkki Rikkolan mukaan suurin muutos on siinä, että näyttelyssa kuvia on nyt enemmän, tekstiä vähemmän.

- Tekstiä oli niin rankasti, ettei sitä kukaan jaksanut lukea, Rikkola myöntää.

Salpalinjan rakennusvälineitä.

Kuvissa Virolahden Salpalinjaa.

Salpalinjan rakentaminen aloitettiin ylipäällikön käskystä.

Bunkkerimuseon oppaan Erkki Rikkolan mielipaikka on asehuone ja mieliesine korsukonepistooli.  Tässä näyttelyssä esineisiin saa koskea.

Panssaritorjuntatykin näkymää pääsee tähystämään ulkomuseon teräsbetonikorsussa. 

Yllättäen lapsiperheet ovat museon suurin yksittäinen kävijäryhmä. Lapsille on kehitetty oma maskotti, Pate-lepakko. Lepakko on valittu siksi, koska lepakot viihtyvät hyvin Salpalinjan linnoituksissa. Lapsille on varattu myös puisia kivääreitä, joiden suosio on päässyt vähän hämmentämään joitakin vanhempia. Myös opas kertoo oppineensa.

- Lapset haluavat tietää samoista asioista kuin aikuiset. Kerran kerroin eräälle eskariryhmälle kiviesteistä, miten niiden tarkoitus on saada panssarivaunu pysähtymään. Kun tyhmyyksissäni kysyin, että ymmärsivätkö lapset, mitä tarkoitin, pienin tyttö joukosta kommentoi: "Kyllä me se tajutaan, ei me niin tyhmiä olla", Rikkola naurahtaa.

Miten kauan Salpalinja mahtaa sitten pysyä maastossa tunnistettavasti? Rikkola vastaa, ettei varsinaista huolta vielä ole: betoni vasta kovettuu ensimmäiset sata vuotta. Nyt Salpalinjan hallinnointi ja hoito kuuluvat valtionvarainministeriön alaiselle Senaatti-kiinteistöille.

Joku saattaa miettiä, voidaanko Salpalinjaa joskus vielä tarvita? Jos, niin miten?

Rikkolan käsitys on, että vaikka puolustustaktiikat ovat muuttuneet, Salpalinja voisi joiltakin osin toimia yhä suojana tai varastotilana.

Toivottavasti tätä tarvitsee edelleen pohtia vain teoriatasolla ja voi keskittyä esimerkiksi siihen, minkälainen tulee Tuntemattoman sotilaan kolmannesta elokuvaversiosta. Jos Rikkolalta kysytään, sitä ei tarvittaisi, koska ensimmäinen oli niin hyvä.

Lapsikävijöille on varattu puuaseita.