Pyttikselle Pyttikseen

Kaakosta löytyy Suomen itäisin kaksikielinen kunta. Se on piskuinen Pyhtää, Pyttis på svenska.

Kun nyt olen täällä, aloin haluta pyttikselle Pyttikseen! Voisiko Pyttiksestä löytää lounaaksi pyttipannua?
Jos se ei ole mahdollista, miksi se ei ole mahdollista? Eikö Pyttiksen velvollisuus olisi olla tunnettu pyttipannustaan, jopa Suomen parhaasta pyttipannusta ellei suorastaan gourmet-pyttiksestä?

Lähdin ottamaan selvää.

Suomen Pyttis.

Jos olisi ollut viime viikon keskiviikko, tehtävä olisi ollut naurettavan helppo. Silloin Pyhtään Kotileivän lounaslistalla yhtenä vaihtoehtona oli pyttipannu. Tänään ei ollut, eikä keittiöstä kuulemma löytynyt tarvittavia ruoka-aineita.

Entä nyt? Ei kun soittamaan seuraavaksi kahvilaravintola Kafe Finlandiaan, joka sijaitsee uuden E18-moottoritien varressa. Itse asiassa Finlandioita on kaksi samanlaista, tien molemmin puolin, mutta tämä oli vilkkaampi ja pohjoisempi.

Yritystä pyörittävä Marija Molochnaja suhtautui pyttis-tilaukseen joviaalisti, varsinkin kun myyntitiskin toisella puolella ei ollut isoa jonoa. Saisin, mitä tilasin: pyttipannua!

Kun pääsin paikanpäälle, Marija käänteli jo pyttistä.

Marija Molochnaja

Marija kertoi, että heidän lounaslistallaan pyttipannua on jopa pari kertaa viikossa. Mutta että voisiko pyttipannusta tehdä Pyhtään erikoisuuden, sitä Marija ei ole tullut pohtineeksi.
Tai oikein kukaan muukaan.

- Joku on tainnut jossakin nettikeskustelussa ehdottaa, että eikö Pyhtään nimikkoruoka voisi olla pyttipannu? Marija alkoi muistella.

-  Voisihan tämä idea jäädä elämään, katsotaan nyt! Mutta siitä pitäisi tehdä kunnon resepti ja opettaa työntekijät tekemään sitä. Pitäisi katsoa, miten se otetaan vastaan ja ehkä tehdä reseptiin muutoksia. Pysyisikö se hyvänä, ettei kuivuisi? Laitettaisiinko siihen nakkia vai makkaraa, ja jos makkaraa, niin mitä makkaraa, luetteli Marija ja vähän huokaisi monille mahdollisille avoimille kysymyksille.

Niin, elämä on!

Marijan pyttis oli kuitenkin hyvää. Siinä oli perunaa, nakkeja, kananmunaa, sipulia sekä kasvismaustesekoitusta.

Ta-daa: siinä se on!

Jään odottamaan, tuleeko Pyttiksestä Suomen johtava pyttiskunta. Haluan tuomaristoon, jos Pyhtäällä järjestetään pyttiksen SM-kilpailut.

Vatsa täynnä jaksoi lähteä tutkimaan lisää Pyhtäätä. Ensin tie vei Kymijoelle Strukan kanavalle, joka on Suomen ainoa käsikäyttöinen sulku. En alkanut veivata, kun ei ollut paattiakaan. Siellä näytti sangen idylliseltä,

Strukan kanava.

mutta vähän sotaisalta:

Vain miehitetty kelpaa.

Pyhtään paketoi vielä myyntitaidenäyttely Stockfors Art Fair Stockforsin vanhan hiomoalueen halleissa. Töitä oli kaikista Suomen taidekorkeakouluista. Rujoihin halleihin taide sopii hyvin, rankempikin.

Stockforsin vanhan puuhiomon halli.

Hellepäivä Varissaaressa

Tunnen syvää myötätuntoa lomansa päättäneiden ja koululaisten puolesta, sillä kaakossa alkoi tänään tiistaina hellekesä.
Hehkun yhä punaisena.

Oli täydellinen päivä lähteä tuurilla Kotkan Varissaareen! Vitsi on kieltämättä kulunut, mutta tuurilla ei ole mitään tekemistä hyvän onnen kanssa; kyse on saaristoliikenteen aluksesta.
M/s Klippanin ensimmäinen vuoro puoliltapäivin tuli täyteen meitä kesän makustelijoita.

M/s Klippan.

Siellä siintää Varissaari.

Varissaaren vanha linnoitussaari valleineen on vain kymmenisen minuutin matkan päässä Sapokasta. Siellä suunnalla käytiin Ruotsinsalmen meritaisteluita 1789-90, ja nähtävillä on uponneesta fregatista St. Nikolaista nostettuja jäännöksiä ja tykkejä. Viime sotien aikana valleilla oli ilmatorjuntapatteri.

Varissaari oli ensikertalaiselle kiva pikkusaari, mutta tarpeksi iso tunteakseen olevansa saarella. Juuri nyt rannat olivat luonnonkukista keltaviolettina. Myönnän, etten tuntenut läheskään kaikkia lajeja.

Varissaareen tuurilla pääsee elokuun loppuun asti, mutta hämmennyin huomatessani, että kesäliikennöinti lopahti moneen suuntaan jo viime viikonvaihteessa.
Kesähän alkoi vasta! Katsokaa ulos, vielä on kesää jäljellä sekä meitä turisteja, lomalaisia, eläkeläisiä tai muuteen vaan saariin haluavia.

Katsottu kuulemma on, ja Rankkiin pääsee vielä ensi sunnuntaina 16.elokuuta Kajava-aluksella.
Pääsenkö vielä siis sanomaan:

                                                Kotka Rankki,
                                                ohutta
                                                yläpilveä.

Mussalo siintää.

Kotkansaari siintää.

Kiireisintä Varissaaressa oli koiralla nimeltä Jesita.

Vuohenjuustosalaatilla kesäravintola Vaakussa.

Takaoikealla Ruotsinsalmen toisen meritaistelun (1790) muistomerkki.

Perunanuijaa etsimässä

Sanoin tänään ensimmäisen kerran "mie".
Vahingossa pääsi.
Oikeasti se kai pitäisi mennä jostain "mien" ja "miän" väliltä, mutta "miekin" on paljon pohjalaissyntyisen suusta.

Tänään oli Kotkan torilla peräkonttikirppis. Joidenkin tietojen mukaan se olisi ollut myös kesän viimeinen. Viimeinen? Juuri kun kesä alkoi?
Tavoitin Kotkan Kauppatie ry:n torivastaavan Virpi Ylä-Outinen-Aholan, jonka mukaan kesän viimeinen peräkonttikirppis on 22. elokuuta. Kuun viimeinen lauantai on Siivouspäivä, siis kaikille ilmainen kirpputoripäivä.
Yritin vakuuttaa Virpille, että leppoista peräkonttikirppistä kannattaa pitää auki vielä ainakin syyskuun. Nytkin autoja riitti kahteen riviin, tusinan verran.

Kotkan peräkonttikirppis. Taustalla komea (On se minusta!) Kotkan kaupungintalo.

Halusin ostaa kirpputorilta perunanuijan - sellaisen elämää nähneen. En tarvitse sitä muusin tekoon vaan pelkästään olemaan toisten perunanuijien kanssa. Niitä minulla on jo päälle 30. Niin, ihmiset keräilevät merkillisiä asioita.

Putkiremontin ja tulevan keittiöremontin takia jouduin väliaikaisesti pakkaamaan nuijani. Saanko esitellä:

En löytänyt uutta nuijaa Kotkan torilta, mutta option ensi lauantain kaupanteosta.

Kävin tarkistamassa myös Fida lähetystorin kirpputorin (Mariankatu 14). Siellä oli yksi nuija, mutta malli oli liian tavallinen. Tsekkasin myös Pelastusarmeijan kirpputorin (Keskuskatu 23), jossa ei ollut nuijaa, mutta puolellatoista eurolla mukaani pääsi fillarointiin täydellinen olkalaukku, kas tässä:

Minä olen siis se, joka painaa Kotkassa huutavajarruisella filarilla. Teettäisin heti jarruille jotakin, jos Kotkansaarelta löytyisi fillarihuolto. Ei löydy - pitäisi huudattaa pyörää ensin Karhulaan asti.

Ajelehtimaan lähtenyt lauantai (olisiko sittenkin pitänyt lähteä juoksemaan ainoilla Virolahdelle?) vei minut seuraavaksi Tornatorintielle Kesäkahvila Kalarantaan, koska olisin halunnut esitellä teille osasyyn perunanuijilleni. Taputtelin ovea tietysti puoli tuntia kahvilan kiinnimenon jälkeen.

Ryhdyin keräämään perunanuijia alunperin siksi, että näin Espoon modernin taiteen museossa Emmassa kuvanveistäjä Kari Cavénin taideteoksen, joka koostuu seinällisestä perunanuijia. Se oli niin lumoava näky, että varastin idean.
Koska maailma ON pieni, Kotkassa Kesäkahvila Kalarannan seinällä on myös Cavénin puutyö nimeltä Evp. Se koostuu seinällisestä puuhöyliä. Käyn ensi viikolla ottamassa kuvan siitä ja lisään tämän postauksen loppuun.

Paluumatkalla oli poikettava Satamakadulla Galleria Uuteenkuvaan. Galleriassa on 22. elokuuta asti näytteillä lappeenrantalaisen taidemaalarin Tuulia Iso-Tryykärin maalauksia. Ne ovat taiteilijan omakuvia - ja sisältävät monelle naiselle tuttuja fiiliksiä, vai mitä?

Tuulia Iso-Tryykäri: Korsetti (2015)

Matka jatkui viereistä Kauppakatua, jonka reunustalla odotteli helsinkiläisen kuvataitelijan Kim Simonssonin teos Idoli. Mainio otus!
En ole nähnyt missään suomalaisessa kaupungissa niin paljon taidetta ulkona kuin Kotkassa. Tähän aiheeseen palaan myöhemmin, ehdottomasti.

Kim Simonsson: Idoli (2010)

PS. Lupasin kuvaa Cavénin höyläteoksesta. Se sopiikin kuin nenä päähän rakennukseen, jossa toimii Suomen Puuvenekeskus.

Arvaatko, kuinka monta höylää teoksessa on?

Kari Cavén: Evp (2008)

Kuulemma noin 600 höylää!

O-HOY siellä!

Kotkalaiset, teillähän näyttää olevan oma Hollywood-kyltti!
Tiedätte varmasti tuon kuuluisan kyltin Los Angelesissa, Kaliforniassa, Mount Leen rinteillä? Se on kuin Los Angelesin logo.
Teidän kylttinne on merellinen kutsuhuuto O-HOY Palotorninvuorella kuin Kotkan logo. Norjalaisen taiteilijan Oddvar I. N. Darenin työllä on ikää tasan 20 vuotta.

Jos minä saisin päättää, perustaisin johonkin kohtaan täydellisen paikan asettua valokuvaan niin, että taustalta näkyisi O-HOY. Kuva toimisi tietysti kuvaviestinä jollekin, jolle haluaisin sanoa: "O-HOY sinä siellä!"

Yksi sellainen kohta voisi olla Tornatorintie, jossa on Kotkan sataman junapysäkki - siis tämä:

Tai aivan Palotorninvuoren juurella Satamakadulla - tämä:

Miten Daren muuten osasikaan valita kirjainten värin niin, että niitä on vaikea erottaa pilvetöntä taivasta vasten?

Palotorninvuori sai nimensä siellä sijainneesta palotornista. Se paloi 1911. Rakennusvuosi oli 1895. Kauniin puurakennuksen suunnitteli arkkitehti Theodor Höjer kaimansa Theodor Brochardtin kanssa, joka oli kaupunginsinööri.
Höjer ei ollut kuka tahansa arkkitehti - sama mies, joka suunnitteli esimerkiksi Ateneumin taidemuseon ja Norménin talon Helsingin Katajanokalla, sen, joka purettiin (valitettavasti!) Enso-Gutzeitin pääkonttorin tieltä.
Vanhan arkistokuvan perusteella rakennus oli todella kaunis,kuten näet tästä linkistä: http://www.kotka.fi/asukkaalle/puistot_ja_viheralueet/puistojen_esittely/palotorninvuoren_puisto/palotorninvuoren_puisto_historia
Ovatkohan piirustukset tallella? Voisiko rakennus nousta vielä uudelleen, nyt ravintolaksi tai kahvilaksi? Maisemat eivät ainakaan tuosta parane.

Posso vai posso?

Mikä kaupunki?
Jotkut arvaavat sen jo otsikosta, muille pitää selittää. Olen Kotkassa (koko elokuun), jossa aion heittäytyä antaumuksella kokopäiväturistiksi.

Olin tuskin ehtinyt olla Kotkassa tunnin, kun minua vietiin jo Arto Tolsa areenalle FC KTP:n jalkapallomatsiin. Vastassa sillä oli vaasalainen VPS. Kaksi liigan pahnanpohjimmaista.
Myönnän, että minun piti esittää hieman vieraskoreaa. Syy: olen lähtöisin Pohjanmaalta.

Mutta samana iltana alkoi kesä ja pääsin todistamaan tähden syttymistä. KTP:n kakkosmaalivahti Sauli Kilpeläinen, 18, sai lentävän lähdön vaihtopenkiltä elämänsä ensimmäiseen liigapeliin ja suoraan torjumaan rangaistuspotkua!

Hän torjui sen, ja muuten tasapaksu peli päättyi 0-0. Hurja nuorimies!

Koska päätin aloittaa Kotkan-blogini possotestillä, kutsuin testaajaksi Kilpeläisen - kenetpä muunkaan.

Maalivahtisankari Sauli Kilpeläinen testaa possoa Kotkassa.

Oli pakko kysyä, mitä mies mietti asettuessaan maalille?

- Ei siinä voinut miettiä muuta kuin hyökkääjää. Ennen kuin menin kentälle, valmentaja oli sanonut hyökkääjästä, että tämä "todennäköisesti vetää oikealle". Oli aika hauska tilanne, kun kentälle juostessani kapteeni puolestaan sanoi, että "syöksy vasemmalle". Siinä olikin pieni päätös tehtävänä, Kilpeläinen nauraa - nyt.

Sauli syöksyi oikealle ja torjui rankkarin. Mitäpä kapteeni sanoi sen jälkeen?

- Hän sanoi, että "hyvä, että kuuntelit valmentajaa".

Kilpeläisen debyytin seurauksena oma isä, KTP:n ex-maalivahti Veijo Kilpeläinen, tarjoili pojalleen aamukahvit tiistaina sänkyyn. Selkääntaputtelijoita on riittänyt.

Mutta possotestiin! Testattavana olivat Kotkan Leipä Ky:n alias Turkian leipomon ja Leistin leipomon possot. Testin järjestäjä, allekirjoittanut, asetteli possot A- ja B- kirjaimilla varustettuihin foliovuokiin. Testi tehtiin Kotkan torilla.
Koska oikea posso on hieman lämmin posso, logistisista vaikeuksista johtuen kumpikaan eivät olleet testihetkellä enää lämpimiä, mutta erittäin tuoreita.

Testaaja ja kaksi possoa.

Kilpeläinen syö possoja silloin tällöin.

- Ne ovat ihan hyviä välipaloja, kunhan ei liikaa syö!

Meille muille kuin kotkalaisille on hieman epäselvää, mikä on posson ja munkkipossun ero? Kilpeläinen selittääköön.

- Posso on rapeampi versio possumunkista - ainakin sen pitäisi olla, Kilpeläinen analysoi. Possossa voi kuulemma olla myös mansikkahilloa, mutta yleensä omenahilloa.

Kilpeläinen antoi tähtiä (yhdestä kolmeen) ulkonäöstä, mausta ja posson yleisestä possoudesta. Kilpeläisen mielestä B-posso voitti A:n ulkonäössä ja yleisessä possoudessa, koska oli rapeampi reunoilta. B taisi saada jopa karvan verran enemmän pisteitä, jos laskemme ne pikkutarkasti yhteen, mutta A voitti maussa ja oli Kilpeläisen suosikki. Se oli myös pehmeämpi sisältä kuin B.

Mutta kumman leipomon posso oli A ja kumpi B?
Ta-daa: voittaja A on Leistin leipomon posso.

Testin voitti Leistin leipomon posso.

Minä itse en saanut maistaa possoa, mikä on Kotkassa vääryys. Me keliaakikot emme saa syödä vehnää.
Minä kysyn, miksi ei ole olemassa gluteenitonta possoa, hyvät kotkalaiset?
Jospa Lappeenranta voisi neuvoa? Lappeenrannan torilla kun on tarjolla gluteenittomat vedyt ja atomit!

Vielä vähän fudista. Seuraava Kilpeläisen liigapeli (koska ykkösmaalivahti on vielä kahden pelin pelikiellossa) on sunnuntaina Tampereella, jossa vastassa on Ilves. Ensi keskiviikkona (12. elokuuta) vastustajana on IFK Mariehamn Maarianhaminassa, jona samana päivänä Kilpeläinen täyttää 19 vuotta. Onnea!

Kilpeläisen unelma on päästä pelaamaan ulkomaille ja tienat elonto jalkapallosta.
- Jos saisi valita, unelma olisi Saksan Bundesliigassa. Siellä ovat mielestäni maailman parhaat malivahdit.

Ennen sitä, ensi viikolla Kilpeläinen aloittaa Kotka svenska samskolan osa-aikaisena liikunnanopettajana.

Videolla Sauli Kilpeläinen analysoi kaksi kilpailijaa:

Tallinnan tiloista ja vähän muustakin

Tallinnan-kuukausi on sujahtanut ohi kuin tarjoilija pahimmillaan, mutta monta hajahuomiota on tarttunut huiviin. Esimerkiksi, että kaupungista löytyy alkoholia leffasalissa (!) myyvä baari (linkki)

 http://www.kinosoprus.ee/et/jaan-ruusi-baar tai moderni kauppakeskus, jossa voi luulla hetkellisesti olevansa Venäjällä (tämä ihan ilman arvolatauksia). (linkki) http://stroomikeskus.ee/

Leffabaari

Fyysinen huomio on myös se, että kovasta vauhdistaan huolimatta autot pysähtyvät AINA suojatien edessä. Todennäköisesti ehdin tottua siihen ja jään heti Helsingissä auton alle, kun oletan yhä niin.

Mutta lähdetään Patarein vankilaan. Patarein linnoitus toimi vankilana 1920 - 2002. Itselläni käynti tähän vankilamuseoon oli jo kolmas, mutta on vaarana jäädä viimeiseksi.

Ensimmäisellä kerralla vankilassa tuli vielä autenttisen oloinen tunne (tai mitä sen voisi kuvitella olevan). Tuulen heiluttelemat pitsiverhoriekaleet jossakin nurkassa menivät kyllä silloin jo yli ja ohi. Toinen kerta meni samassa innostuksessa esitellessä paikkoja ystävälle: ”Katsos, tuolla on hirttohuone!”

Tämän jälkeen vankilaan oli selvästi päästetty yhä enemmän nuoria taiteilijoita projekteineen. Vankilamuseon johtaja Andrus Villem kertoi sähköpostiviestissään, että taide on maalattu kuluneiden kymmenen vuoden aikana eri festivaalien yhteydessä. 

Patereista on olemassa valokuvat, Villem kuin lohdutti pohdiskeluuni, ettei kukaan välttämättä enää tiedä, miltä alkuperäinen vankila näytti.

Joka tapauksessa se tuskin on enää saneerattavissa esiin. Kun kalusteita on poistettu ja siirrelty, tehty ”installaatioita” ja osa kopeista muuten vaan ”riisuttu”, osa vankilaa näyttää nyt tältä:

Luin netistä joitakin blogipostauksia, ja jotkut ovat näemmä jääneet siihen luuloon, että kyse olisi vankien omasta luovasta kädenjäljestä. Ei ole. Joitakin kynänjälkiä toki on, mutta mistä kävijä voisi ne erottaa – varsinkin kun opasteita ei juuri ole.

Todella sääli. Vankila on ylipäänsä todella huonossa kunnossa, ja valtio on yrittänytkin myydä sitä pitkään.  Huhupuheiden mukaan kolmella miljoonalla eurolla lähtisi.

Yhtä surulliselta näyttää Linda Linen terminaalin päädystä nouseva Linnahallin kulttuuri- ja urheilukeskus, joka valmistui Moskovan 1980:n kesäolympialaisia varten. Monumentaalinen rakennus on suojelukohde, mutta enää pystyyn kuollut tagien alusta. Sen korjaaminen söisi mielettömästi rahaa, mitä tietenkään ei keneltäkään löydy. Sen korjaaminen OLISI loistavaa.

Linnahallin juurella.

Linnahallin laella.

Uskoisitko, että alapuolelta löytyy 4800-paikkainen konserttisali ja 3000-paikkainen jäähalli. Tästä youtube-linkistä näkee, mitä kaikkea se oli:  https://www.youtube.com/watch?v=-YuJFgZ5WIc

Loppuun val(i)oisempaa. Tallinnassa viipyvälle tulee tietysti ruokakauppa tutuksi. On kiva maistella sitä ja tätä itselle uutta. Tällä kertaa kymmenen luovaa pistettä tipahtaa Valio Baltialle, Valion tytäryhtiölle. 

Virolaisen kaupan jogurttihyllyltä löytyi tytäryhtiöltä ennakkoluulottomia yhdistelmiä kuten mustaherukka-inkivääri tai viinirypäle-vihreä tee. Söisin Suomessakin! Viron elintarvikeliitto palkitsi muuten Valio Eestin cappuccinopiimän (Kefir cappuccino) tämän vuoden parhaaksi elintarvikkeeksi.  En ihmettele! Sitäkään ei saa Suomesta.

Emo-Valio puolestaan tuo Viroon laktoositonta maitoa. Ainakin Tallinnan hipsterikertoimen noustua selvästi rasvatonkin nähtävästi kelpaisi - toki Suomi-turistillekin.

Värioppia Tallinnan Kalamajasta

Juuri tällä viikolla tuli kuluneeksi tasan 50 vuotta siitä, kun Vanemuine-laiva avasi uudelleen Tallinna-Helsinki -laivareitin. Tallinnan-turistilla on siis vähintään juhlafiilis!

Tallinnaa olen kävellyt pitkin poikin siellä täällä, hyvin usein Kalamajassa. En siksi, että Kalajamasta on tullut niin trendikäs. Minua ovat vetäneet Kalamajaan syyt, joista en ole kuullut paljon huudeltavan, nimittäin puutalojen ovet.

Punaista ja vaaleanpunaista.

Kalamajassa ei ole kahta samanlaista ovea. Ja minkälaisia ovia! Katsokaa niiden väriyhdistelmiä, katsokaa vanhoja mestarillisia puuleikkauksia!

Jos tarvitsisin ideoita siihen, millä väreillä maalaisin taloni tai oveni, niin suunnistaisin oitis Kalamajan kaduille imemään vaikutteita. Tai jos tarvitsisin ideoita mihin tahansa värien käyttöön. Itselläni ei ole akuutteja värityspulmia, mutta saan ovista - etten sanoisi - väriterapiaa ja energiaa.

Ei ehkä ensimmäiseksi tulisi yhdistäneeksi näitä värejä, mutta toimii!

Ovi kuin karamelli.

Ehkä hienointa Kalamajan ovissa se, että ovet ovat vanhoja malleja, jotka pidetään hengissä, korjataan ja maalataan. Ovet pysyvät läpi sukupolvien! Toki seasta löytyy uudempia malleja, mutta niitä ei ole lopulta kovin paljon.
Jos joku tietää kertoa lisää Kalamajan ovien historiasta ja ovipuusepistä, kuulisin mieluusti.
Olen sitä mieltä, että Kalamajan ovet pitäisi dokumentoida perusteellisesti. Jos olisin esimerkiksi maaliyritys, teetättäisin ovista kuvakirjan.

"Maaalari maalasi taloa, sinistä ja punaista."

Hillityn tyylikästä.

Vai ehkä sittenkin vihreän sävyjä?

Ripaus rappioromantiikkaa.

Olen kuvannut kymmeniä Kalamajan ovia ja tehnyt niistä kuvaseinän Pinterestiin. Se löytyy tästä: https://fi.pinterest.com/EijaKoo/doors-of-kalamaja-kalamaja-uksed-tallinn-estonia/
Mitäkö muuta Kalamajasta löytyy? Vaikka mitä!
Omia suosikkejani ovat Patarein vankilamuseo: http://www.patarei.org/fi/toiminta/vankilamuseo/,
Kalamajan hautausmaapuisto: http://kuhuminna.tallinn.ee/Kohad/kalamaja-kalmistupark,
Kalamajan ainoa puulämmitteinen yleinen sauna (miesten sauna näyttää olevan suljettu heinäkuussa loppukuulle asti vaan ei naisten): http://www.kalmasaun.ee/uudised/0/readmore/276/
ja Jahu-kadun joka päivä avoinna oleva leipomokahvila: http://www.pagarikoda.ee/

Näiden jälkeen hoidettu on niin ruumis kuin mieli :)