Lahja

Menin ja ostin lahjan.
Ostin sen Sinulle ja okei, pikkuisen siinä sivussa itsellenikin :)
Se on Toisenlainen Lahja. Ostin sellaisen ensimmäistä kertaa.

Lahja on ammatti. Kyllä, luitte oikein.

Avaan tähän tuoteselostetta, jotta tietäisitte, mitä saitte, ja mistä tässä oikein on kysymys:

"Naisten Pankin Ammatti-lahjasta saaduilla varoilla tuetaan kehitysmaiden naisten yrittäjyyden ja toimeentulon kehittämistä kestävän kehityksen periaattein. Ammatti-lahjan kaikki lahjoitukset ohjataan Naisten Pankin rahaston kautta perille kehitysmaihin."

"Lahjoitetuilla varoilla tuetaan kehitysmaissa
- naisten taloudellista toimeentuloa, osaamista ja oikeuksia parantavia hankkeita
- pienlainoja, ammattikoulutusta ja muuta yrittäjyyteen tähtäävää toimintaa sekä
- muita uusia, innovatiivisia naisten yrittäjyyteen tähtääviä pilottihankkeita."

Käytännössä Toisenlaisen Lahjan perillemenosta huolehtii Kirkon Ulkomaanapu.

Sinne meni, näppärästi tietokoneella.
Ja tilalle tuli - hyvä mieli!

Oikein leppoisaa ja mukavaa Joulua!

PS. Linkkivinkki: Vuoden loppuun asti ehtii kurkistaa, vaikka tästä:
http://www.arjenlöytöretkeilijät.fi/
ja katsoa, mitä kaikkea hauskaa on tapahtunut Turussa kulttuuripääkaupunkivuoden aikana.
Niin, sinnekin piti ehtiä...
Turku 365-teoksen taiteellinen johtaja, esitystaiteilija Meiju Niskala palkittiin muuten juuri valtion Suomi-palkinnolla.

Tomua & sokeria

Oletteko tehneet koskaan marenkeja? En minäkään, mutta nyt tehdään!

Nappaan ohjeen Keliakia-lehdestä, jossa kansanedustaja Outi Mäkelä (kok) esittelee yhtä lempiresepteistään: suklaisia marenkeja.Viereisellä sivulla hän, keliaakikko, toivoo, että jälkeenjäänyt ruokavaliokorvauksen taso saataisiin nostettua tällä vaalikaudella.
Minä, myös keliaakikko, toivon tekoja: go for it, Outi ja kumppanit!

Mutta hommiin:
Tarvitaan neljä valkuaista, 3 dl tomusokeria ja pieni ripaus suolaa. Mausteeksi ehdotetaan marianne-rouhetta sekä koristeluun tummaa suklaata ja paahdettua pähkinärouhetta.

Valkuaisia ja suolahippusta vatkataan kunnes seos pysyy astiassa, vaikka sen kääntäisi nurin. Tomusokeri lisätään vähitellen koko ajan vatkaten, kunnes vaahto on kiinteää ja kiiltävää.

Teen kaiken kuten on käsketty, katsokaa vaikka:

Todella kiiltää! Sitten lisätään karkkirouhe. Laitan mariannet teholeikkuriin, joka onkin muuten melkein kuulosuojainten paikka. Vaahto käsketään pursottaa kakuiksi leivinpaperille, ja kakut kuivata uunissa 75-100 asteessa kolme-neljä tuntia. Hillittömän pitkä aika!

Lopuksi marengit kastetaan suklaaseen ja pähkinärouheeseen. Taidan tyytyä pelkkään suklaaseen.
Näin tämän siis piti mennä.

Nyt jos tekisin toisen kerran perään, tekisin pari asiaa toisin.

En sitten pursottanut marenkivaahtoa vaan annostelin suurpiirteisesti isolla lusikalla. Tein marengeista turhan isoja, ja siksi ne myös vähän levisivät. Pellille mahtui vain yhdeksän.
Nyt keksin, että paperiset leivosvuoatkin voisivat toimia, mutta liisteröisikö sokeri paperin liian tiukasti marenkiin?

Joka tapauksessa maku on loistava, ainutlaatuisen marenkinen! Ei näistä nyt niin rumiakaan tullut.  Turha toivo, että säästyisivät jouluun...

Omalla vastuulla

Paljastetaan nyt sitten tämäkin.
En mielestäni ole potenut korkean- tai ahtaanpaikankammoa, mutta en ole ihan varma paternosterfobiasta.
Hieno sana. Keksin sen juuri.

Aivan aluksi kerrottakoon, että tämä on blogi, jonka päähenkilö tekee kaikenlaista kummallista ensimmäistä kertaa. Ja kasvaa siten ihmisenä.

Ammattini takia olen pyörinyt Eduskuntatalossa pitkälti toistakymmentä vuotta, mutta koskaan en ole jalkaani työntänyt sen legendaariseen paternosterhissiin. Kyllä, onhan se outoa.

Hissi on vuodelta 1930. Siinä yhteensä 12 hissikoria pyörii ketjuna hitaasti soikeata ympyrää. Paternosteriin hypätään vauhdissa eri kerroksista ja vauhdissa pois. Yhdessä korissa saa olla enintään kaksi henkilöä.
"Pater noster" on latinaa ja tarkoittaa "isä meidän". Hissi on siis kuin katolisen sormissa kulkeva rukoushelminauha. Never sleeps.

En tiedä, miksi en ole hypännyt koskaan sen kyytiin. Ehkä olen pelännyt, että loikkaisin liian hitaasti, ja jokin raaja rutistuisi jonnekin väliin ja menisi irtipoikki. Syntyisi sotkuista jälkeä vaaleille marmoripinnoille ja turhan isoja otsikoita omaan lehteen. Tai näkki ilmestyisi ja kidnappaisi salakäytävää pitkin maanalaiseen viemäriverkostoon. Kuka näistä tietää. Varmasti juuri tällaisista syistä EU on kieltänyt paternosterit. Eduskunnassa sitä saakin käyttää lähinnä henkilökunta ja omalla vastuulla.

Kerrotaan, että takavuosina eräs naisedustaja olisi pikkujouluaikaan väsähtänyt paternosteriin. Hissi oli pitänyt pysäyttää, jotta henkilökunta sai vedettyä edustajan hissistä pois. No, uskoo ken haluaa. Ihan omalla vastuulla.

Olisiko muuten jo syytä astua ombord?
Kiepsahdan kyytiin ykköskerroksesta ja lähden ylöspäin. Mitään käsitystä ei ole siitä, mitä tapahtuu ylimmän viidennen kerroksen jälkeen. Olen uhkarohkea ja jään ottamaan selvää.
Ja kas: hissikori siirtyy natisten sivusuunnassa vasemmalle ja lähtee alaspäin. Ennen ykköskerrosta seinään on kirjoitettu uhkaavasti ja versaalilla POISTUKAA, mutta miksi poistua juuri kun kaikki hauska vasta alkoi? Ei kun kohti kellaria!
Ykköskerroksen jälkeen tulee yllättäen täyspimennys: pohjapäädyssä ei ole minkäänlaista valoa! Onneksi hissi ei pysähdy, eikä näkkikään lopulta tule.

Seison kyydissä monta kierrosta. Ta-daa: paternoster on nyt korkattu.

Ympyräsuu

Olemme päässeet ensimmäiselle epämukavuusalueelleni. Tervetuloa seuraamaan kamppailua!

Periaatteessa olen kaikkiruokainen. On kuitenkin muutama ruoka tai elintarvike, jota en ole pistänyt koskaan suuhuni. Ne eivät ole ihan Madventures-tasoa.

1.) Lipeäkala. Jouluna äiti teki lipeäkalaa, ja erittäin perusteellisesti. Kuivat, tönköt lipeäkalat haettiin kaupasta ja pantiin saaviin likoamaan pitkäksi ajaksi. Jouluaattona lipeäkalat työnnettiin uuniin, ja haju oli hirveä.

Onneksi lipeäkalaa ei ollut pakko syödä. Uskon yhä, että maku jotenkin tangeeraa hajua. Huvittavaa sikäli, sillä Portugalissa minulla ei ole mitään ongelmia turskan kanssa.

2.) Osteri. Jostain syystä en ole nielaissut osteria. Tykkään simpukoista ja etanoista, mutta mielikuva osterista on lähinnä kylmän hyhmäinen.

3.) Nahkiainen. En ole syönyt koskaan nahkiaista. Se on ollut ajatuksena ikävä. Paitsi että nyt aion!

Haen uhrini uudesta kauppahallista Helsingin Kluuvista. Kaupassa tungeksii ruuhkaksi asti ruokasnobeilta vaikuttavia ihmisiä, joihin en tunne kuuluvani. Maksan yhdestä hiillostetusta nahkiaisesta vaaditut 3,40 € ja pakenen paikalta.

Kotona teen kohtalaisen ajan kaikenlaisia sijaistoimintoja, mutta sitten päätän tarttua härkää sarvista. Leikkaan pois pään ja pyrstön. En voi laittaa suuhuni päätä, jonka ympyräsuu päättyy pusuhuuliin.

Ensimmäinen pala nahkiaista ei maistu kovin hyvältä, mutta seuraavat ovat vähän parempia. Liha on yllättävän kiinteää, nimenomaan lihaista. Maussa on aavistus silakkaa vai sittenkin silliä...? Kollega suositti kyytipojaksi hovimestarinkastiketta. Ehkä olisi auttanut.

Summarum: nahkiainen ei saanut minusta vihollista, mutta ei meistä ystäviksikään ole. Yksi lisäsyy on se, että jonkin ajan kuluttua suuhuni ilmestyy lapsuudesta tuttu kalanmaksaöljyn maku.

Tämä ei ole reilua! Kalanmaksaöljy. Kaikkien näiden vuosien jälkeen!

3D

Jostain syystä 3D-leffa oli kokeilematta. On ehdottomasti kolmiulotteisen aika.

Uusille ystävilleni tiedoksi, että tämähän on blogi, jossa bloginpitäjä kokeilee erinäisiä asioita, joita hän ei ainakaan muista tehneensä koskaan aiemmin.

Helsingin leffateattereiden 3D-vaihtoehtoja syynätessä vastaan tulivat ensin vain Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus, Immortals ja Kolme muskettisoturia, joista mikään ei iskenyt. Olin jo pudota musketöörien syliin, kun löysin vielä elokuvan tanssista, Pina nimeltään.

Ja Pina se on. Ei kun teatterin tarjoamat 3D-lasit (hieman romuluiset) nenälle!

Pina on Wim Wendersin tanssidokumentti edesmenneen saksalaiskoreografi Pina Bauschin muistolle. Siinä tanssitaan, välillä tanssijat muistelevat opettajaansa, ja taas tanssitaan – yksin, kaksin, ryhmänä. Sisällä ja ulkona, yllättävissä paikoissa.

En tiennyt, miltä 3D näyttää tai tuntuu.  Nyt tiedän, että 3D päästää niin lähelle, että on melkein fyysisesti elokuvan sisällä.

3D sopi tanssielokuvaan erinomaisesti: liike erottui, vahvistui, esitystila syveni. Katsojakin tunsi tanssijan tunteet - ja melkein myös näyttämön ohuen verhon hipaisevan nenänpäätä tai veden roiskuvan kasvoilleen.

Kokemus oli erityisen hieno ja tanssi upeaa, vaikka en nykytanssin ykkösrivin fani ole koskaan ollutkaan.

Salissa taisi olla muitakin 3D-neitsyitä, sillä jo ennen Pinaa trailerina näytetty Saapasjalkakissa (piirretty) aiheutti jo ihastuksen huokaisuja sunnuntain keski-ikäisessä yleisössä.

Kuin Columbo käännyn sanomaan Pina Bauschista vielä yhden asian.

 Pina sanoi: ”Tanssi, tanssi, tai muuten olet hukassa.”

Mitä ovat Ultra ja Cio?

Tämä on blogi, jossa bloginpitäjä tekee erilaisia asioita, joita hän ei ainakaan muista tehneensä koskaan aiemmin.

Mutta ennen sitä on ihmeteltävä esimerkiksi tätä: Miksi ihminen tekee aamuista toistensa täydellisiä kopioita?

Heräät, menet kylpyhuoneeseen, harjaat hampaasi, menet suihkuun, peset hiuksesi (tai joka toinen aamu). Sitten aamiaisen tekoon: kahvi & vesi keittimeen, sokerijuurikashiutaleet turpoamaan jogurttiin, leipää paahtimeen. Haet sanomalehden oven välistä.
Aina samassa järjestyksessä. Kullekin asialle pyhitetään tietty määrä minuutteja, muuten koko kuvio menee sekaisin.
Menisikö päivä pilalle, jos ensin söisi ja vasta sitten menisi suihkuun?

Jotakin uutta -blogin Ensimmäinen Teko ei ole kuitenkaan aamurutiiniremontti, vaan esimerkkiä antaa itse Bill Gates.

Herra Gates lukee kuulemma joka viikko yhden vieraan toimialueen aikakauslehden tai ammattilehden oppiakseen jotakin uutta. Sitten hän miettii, miten hän soveltaisi lukemaansa omalla alallaan.

Hyvät ideat pitää aina kopioida! Ei kun Lauttasaaren kirjastoon!

En ole aiemmin tarttunut Ultra-lehteen. Lehden nimen yläpuolella lukee: "Vaihtoehto etsijälle".  Sitähän minä nyt olen hakemassa, tosin Ultrassa on kyse ehdasta rajatiedosta.

Jo ensimmäisellä sivulla kansainvälinen tutkijaryhmä väittää löytäneensä todisteet Jetin olemassaolosta. Jet on lumimiehenä tunnettu myyttinen otus.

Kahdessa artikkelissa kerrotaan kansainvälisen meedion Suomen-vierailusta, ja seuraavassa valmistaudutaan lusikkamies Uri Gellerin visiittiin. Opin, että kirologia ei ole mitään manausoppia vaan käden viivojen lukemista.

En voi väittää ahmivani Ultraa, mutta silti huomaan lukevani tarkkaan, mihin luonteenpiirteeseen tai lahjakkuuteen viittaa erityisen kehittynyt etu- tai keskisormi, nimetön tai pikkusormi peukalosta puhumattakaan. En ehkä kuitenkaan käytä tietoa presidentinvaalien ennakkojutuissa.

Ultra tarvitsee vastapainoa, ja nappaan hyllystä CIO:n. Never heard ja juuri siksi. CIO:n askartelualueita näyttävät olevan liiketoiminta, teknologia ja johtaminen.

CIO tarkoittaa suomeksi tietohallintojohtajaa. Sivuilla seikkailevat tiuhaan myös tittelit CFO ja CEO. Edellinen tarkoittaa talousjohtajaa, jälkimmäinen toimaria. Eräs haastateltu CIO ei pidä suomennoksesta "tietohallintojohtaja". CIO kuulemma kertoo enemmän. Aha.

Luen, että CIO:n kristallipallo on Gartnerin hyperkäyrä. Se ennustaa, mitkä teknologiat ovat tulossa, mitkä menossa. CIO:ssa opastetaan myös, miten työhistoria tuunataan cv:hen vastaamaan johtajatason vaatimuksia (näppärää!), ja keistä toimiva ekosysteemi rakentuu (eikä nyt näemmä puhuta luonnon ekosysteemistä). Keskeltä lehteä avautuu yhtäkkiä liite, jossa luetellaan sata suomalaisyritysten tietohallintojohtajaa. ???

Keille tämä lehti on? No, kaikille Suomen cioille varmaankin, mutta nyt tiedän sentään minäkin, että julkisen hallinnon ict-johtaja on nimeltään Timo Valli. Eilen en tiennyt, että tietäisin tänään.

Tämähän täytyy ottaa ehdottomasti uusiksi, kerran viikossa.