Powered By Blogger

3. heinäkuuta 2013

Pölyt kapselista

Tämän jälkeen en pysty enää ohittamaan kadun tai tien varteen pudonnutta auton pölykapselia välinpitämättömänä.

Katsoisin sen muotoja ja miettisin, minkälainen siitä voisi tulla sen uudessa elämässä.

Mistäkö tämä nyt sitten alkoi?
En ole ihan varma; ehkä näin toisenlaisia pölykapseleita aivan aluksi yhteisöpalvelu Pinterestissä. Näin, minkälaisiksi ne olivat muuttuneet. Päätin, että kokeilisin pölykapselin tuunausta ensimmäistä kertaa. Jos pitäisin lopputuloksesta, nostaisin seinälle asti.

Ensimmäistä kertaa kävin myös Kytkintiellä Helsingin Tattarisuolla. Siellä on koko pitkä katu täynnä pieniä yrityksiä, jotka huoltavat tai purkavat autoja ja myyvät niiden varaosia. Myös pölykapseleita.

Kävin autollisen ystävän kyydissä Kytkintielä jo talvella. Typerykset! Me siis. Myyjä heilautti kättään takapihan suuntaan ja sanoi, että siellä niitä olisi - lumen alla. Teimme uuden reissun toukokuussa, jolloin tie pölykapselilavalle oli auki. Valikoin kuusi kappaletta, jotka jollakin tavalla sykähdyttivät. Vein ne sitten myyjän silmien alle.

- Sun autossa on kuusi pyörää, tämä huomautti vähän kysyvästi.

Minä sanoin, että "joo". En alkanut kertoa todellista käyttötarkoitusta, sillä eihän näistä tiedä. Tämä alan mahdollinen fanaatikko olisi voinut kieltäytyä myymästä pölykapseleita väärään tarkoitukseen. Miehet ovat niin herkkiä.

Lähtökohta oli siis tämä:



Ensin pesin niitä irti öljystä ynnä menneistä kurakeleistä. Ostin kaupasta kaksi purkkia spraymaalia, mattaa mustaa ja maalarinvalkoista. Kiikutin pölykapselit ulos muovin päälle spreijattavaksi yksitellen.

Vähitellen ne saivat uuden sielunsa. Halusin löytää niille pehmeitä vastakohtia: askartelin silkkiruusuja, pujotin rautalankaan tekohelmiä, etsin esille kaikki mustat nappini, löysin oikeankokoisen värjättävän pitsiliinan ja kirpputorilta palan keinoturkista. Kaikki muuttuivat paitsi yksi, joka sai pintaansa vain  maalikerroksen. Se kun oli jo tuunaamatta valmis.

Kenties ensi viikolla autan nämä seinälleni. Saattavat saada joskus lisää seuraa.


 
 
 
 
 
 
 
 
 
Olen muuten sitä mieltä, että autoissa metallinväriset pölykapselit ovat tylsiä.
Miksi niissä ei ole värejä tai kuvioita?
Pölykapselitaide on vielä niiiiiiiiin löytämättä!

P.S. Linkkivinkki: Tutustu Pinterestiin ja käy etsimässä - no vaikka pölykapseleita - englanniksi hubcap. Pinterestiin tosin täytyy ensin rekisteröityä, mutta mihinpä ei! Voit perustaa myös omia kuvaseiniä mille tahansa aiheille. Pinterestiin pääset tästä: https://pinterest.com/

2 kommenttia:

  1. Miten olisi pölykapseli ja virkattu graffiti? Kova ja pehmeä, metalli ja lanka yhdistyisivät siinä.

    VastaaPoista