Ei tullut hippuja ei, mutta tuli hienoja kokemuksia.
Menomatkalla venekyydissä Lemmenjoella paistoi syksyinen iltapäiväaurinko ja näytti paratiisilta, näytti tältä:
Lemmenjoella on kaivettu kultaa yli 150 vuotta. Harva työ on niin romantisoitua kuin kullankaivuu. Se johtuu tietenkin siitä, että ollaan etsimässä aarretta. Itse työ on rankkaa: lapioimista sään armoilla, huonoja työasentoja, käsien liottamista jääkylmässä vedessä, eikä varmuutta palkasta.
Opin kultatöiden ja sanaston alkeita. On monenlaisia hippuja, jotka määritellään painon mukaan. Hengetön on alle puolimillinen kimallus, jonka silmillä nippanappa erottaa vaskoolin pohjalta. On jopa minihengettömiä. On rännejä ja niiden pohjalle aseteltavia rihloja eli käytännössä hippujen pyydyksiä. On kivien pesua, jotta niiden kylkiin jääneet hengettömät saataisiin talteen. On sekä tietoon että tuuriin perustuvaa käsitystä siitä, mitä pengertä kannattaa kaivaa. Punervat kerrostumat maa-aineksessa kertovat rautamalmista, joka taas juoruaa hipuista ja kullasta.
 |
| Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää. Valitettavasti. |
 |
| Ensivaskaukset. Ei oikein heti suju. |
Muutaman hiekkaerän vaskauksella minusta ei tullut tietenkään osaajaa. Olisin saanut yhden vaskoolin tyhjentämiseen kulumaan puronvarressa tunteja. Jätin aina vähän kesken ja pyysin taitajaa tyhjentämään vaskoolin viimeiset hiekat, kun en luottanut taitooni vangita mahdolliset vaskoolin pohjalla piileskelleet hengettömät. Ei ole siis kärsimättömän hommaa. Suosittelen silti ehdottomasti kokeilemaan, jos siihen avautuu tilaisuus.
Muutamasta vaskatusta hiekkaerästä ei löytynyt hippuja, mutta löytyi muutama punainen granaatin siru. Kooltaa ne olivat noin puolet nuppineulan nupista, eivätkä riitä vielä korumateriaaliksi.
Vai siirtyisinkö kullan sijasta sittenkin granaattiin...
 |
| Suurennettuja granaatin siruja. |
Linkkivinkki 1: Lapin Kullankaivajain liiton sivuilla on keskustelupalsta, jossa vanhat parrat vastaavat aloittelijoiden kysymyksiin. Linkkiin tästä: http://lkl.keskustelu.info/index.php
Linkkivinkki 2: Petronella alias Sylvia Petronella Antoinette van der Moer oli hollantilainen nuori nainen, joka toimi kullankaivajien apukokkina Lemmenjoen Morgamojalla vain muutaman viikon loppukesällä 1949 ennen kuin joutui Suojelupoliisin karkottamaksi. Petronellasta tuli kullankaivajien rakastama kultamaiden legenda. Hän kuoli viime tammikuussa Yhdysvalloissa 90-vuotiaana. Tytär sirotteli osan Petronellan tuhkasta viime kesänä tunturiin ja Inarin hautausmaalle Pyrkyreiden palstalle. Lapin Kullankaivajain Liitto on nimittänyt Petronellan postuumisti liittonsa kunniajäseneksi.
Niin ikään viime kesänä yhdysvaltalainen Jenny O´Connel patikoi Petronellan jalanjälkiä Lapissa ja piti päiväkirjaa, jonka löytää tästä: http://findingpetronella.com/
