Tyyny

Unesta ja nukkumisesta puhutaan yllättävän vähän verrattuna sihen, että siellä jossain - totaalisesti poissa - ollaan tolkuttoman iso osa elämästä. Kolmasosa ihmisen vuorokaudesta.

Tyynynhän pitäisi olla yhtä tärkeä osa ihmisen elämää kuin nyt vaikkapa takki tai puhelin.

Kaikki alkoi siitä, kun kävelin sänkykauppaan. Sängyn vaihtaminen uuteen on operaatio, jota  makustelee aikansa - että pitäisi - ja sitten yhtenä päivänä huomaa vain kävelevänsä kauppaan ja ryhtyy hommiin. Mistään heräteostoksesta ei siis ollut kyse.

Otin kaupanteon tosissani ja siksakkasin kahden sängyn väliä, tai lähinnä vertailin kovempaa ja pehmeämpää sijauspatjaa. Pyörähdin myös vatsalleni. Kuulin tekeväni rajun paljastuksen, että nukun vatsallani. Myyjä oli hereillä (hyvä sinänsä, kun puhutaan sänkykauppiaasta). Hän kysyi - ei kaikkitietävän ikävästi vaan pikemmin kohteliaan uteliaana - että eikö niskani ja hartiani tykkää huonoa? Vatsalla nukkuessaanhan pää on koko ajan sivullepäin kääntyneenä, vääntyneenä ja jännittyneenä. Salamana myyjä oli taikonut pääni alle kaupan oman erikoistyynyn.

 

Se oli tosi, tosi outo: korkein kohta tuli niskan alle. Samalla se oli oudon viettelevä. Kuin takaraivolle ja kaularangalle olisi rakennettu oma muotti. 

Oma rakas tyynyni oli toisesta maailmasta. Se oli ohuin, jonka olin kaupasta löytänyt. Kun kierähdin vatsalleni ja sijoitin vasemman poskeni tyynyn kaakkoisnurkkaan, niin uni tuli yleensä kahdessa sekunnissa. Mutta ehkä oli myönnettävä, että olin alkanut tuntea niskoissani jotain. Jotain lisäksi natisi/natisee.

 

Tilasin sängyn erikoispatjoineen. Tyynyyn haksahdin myös. Sain sen mukaan. Huomasin, että olin jo päättänyt (salaa itseltäni) päästä tästä-ehkä-ei-niin-fiksusta-tavasta-nukkua-vatsallani. Opettelisin nukkumaan selälläni - ensimmäistä kertaa! Mieluummin selällä kuin kyljellä, joka tuntui ajatuksena vielä mahdottomammalta.

Tuli ensimmäinen yö. Nukuin huonosti. Kuin pää olisi kapaloitu. Tyynyn rakenne on sellainen, että pää muovautuu koloonsa, ja reunoille muodostuu vallihauta, jonka yli ei pyörähdetäkään. Paitsi, että löysin itseni yöllä vatsaltani, niska taittuneena, suu auki ja naama vasten korkeaa tyynyä. Sain kriisiapua vanhasta tyynystäni, ja loppuyö kului nopeasti tutulla tyynynkulmalla. Mutta ei enää ensimmäisen yön jälkeen.

Ja niin kävi, että jokainen yö on ollut edellistä helpompi, mukavampi.
Vanha tyyny siivottiin komeroon.
Enää pohdituttaa seuraava hotellityyny.
Muut valmistautuvat ehkä ensi kesän maratoneille, mutta minä ajattelin silloin siirtyä kokeilemaan aivan uutta asentoa - kyljelläni.

PS: Linkkivinkki. Lisää unesta:  http://www.ttl.fi/fi/tyohyvinvointi/tyoaika/uni_ja_vireys/Sivut/default.aspx