Rullien viemää

Voiko yhtä aikaa pysyä kahdeksan rullan päällä, liikkua ja olla onnellinen?
Tällä kertaa pohdimme tällaista olotilaa, ensimmäistä kertaa.
Sitä kutsutaan myös rullaluisteluksi.

Opettajakseni sain ystävättäreni Soilen, joka on luistellut pitkään. Hän myös opettaa lajia, jopa hieman kilpailee (hurjaa!). Soile lainasi luistimet ja tarvittavat suojat, minä toin paikalle itseni, pyöräilykypäräni ja vastaanottavaisen mielen.

Rullaluistelu on laji, jota olen ajatellut joskus kokeilevani. Tähän asti se jäänyt, kun kaikkea ei ehdi. Lapsena luistelin paljon, joten vanhoja pohjia on. Eiköhän tästä selvitä.

Panemme treenit pystyyn Pirkkolan rullaluisteluradalla.
Ensimmäiseksi opettaja varmistaa, että tapaturmavakuutus on kunnossa.
Aloitamme luistinten jalkaan laittamista, seisomaan nousemisesta ja eteenpäin kaatumisen harjoittelusta. Vähitelleen lähdetään liukumaan, jonka jälkeen pitää myös jarruttaa. Kohta yritämmekin (tai siis minä) jo päästä luistimilla ylipäänsä eteenpäin.

Ongelmia toki on, vaikka homma etenee. En jostain syystä saa jalkoja pysymään riittävän lähellä toisiaan tasapainon kärsimättä. Mutta pysyn pystyssä ja pääsen eteenpäin.

Soilella on kolme pointtia:

1. Luistellessa asfaltissa on aina yksi luistin kerrallaan.
2. Puristus/työntö sivulle tehdään kaikilla neljällä rullalla.
3. Takaa (työnnöstä) palautuva jalka palaa takaisin ihan läheltä toista jalkaa. Jalat melkein siis koskettavat toisiaan.

Näin teoriassa, melkein myös käytännössä. Eipä silti: kuulen olevani hyvä oppilas, joka kuuntelee ja korjaa virheensä. Ekstrapinnoja saan rotvallin tasapainoisesta ylityksestä.

Hieman itseluottamusta vaan lisää peliin, ja hyvä tulee.



Soilen tyylinäyte. Tähän on vielä matkaa.

Nippanappa ehdin saada katukiitäjästä kuvan.

Soile haluaa vielä puheenvuoron, tekniikasta. Hän kysäisee: Miksiköhän Teemu Ylänen, joka on Suomen paras rullaluistelija, hioo koko ajan tekniikkaansa? Onko hän muka niin huono? Soile on kysyvinään tätä siksi, koska tavalliset rullaluistelijat ovat ilmeisesti omasta mielestään niin hyviä, kun eivät treenaa tekniikkaa ollenkaan.

Ja vielä: Miksi moni rullaluistelija ei osaa itse asiassa luistella? Vastaus: Kukaan ei ole koskaan kertonut heille, miten luistellaan!

Mutta minä saan opetusta! Olen omasta mielestäni kehityskelpoinen ja lahjakas oppilas. Niin loistava, että ennen kun huomaankaan, otan jo kännykällä kuvia tähän blogiin - luistimet jalassa.

Kertaakaan en kaatunut, mikä ei ole oikeasti hyvä juttu. Kun rullaluistellessa joka tapauksessa jossain vaiheessa kaatuu, olisi hyvä tietysti osata kaatua loukkaamatta itseään.

Jos aloittaisin rullaluistelun nyt oikeasti, seuraava askel (liuku?) olisi ostaa omat luistimet ja suojat.

Mutta: Tulisiko harjoiteltua tarpeeksi? Tykkäänkö niin tarpeeksi, että tulisi harjoiteltua ja luisteltua? Pelkäisinkö liikaa kaatumista? Onko kivaa? Kannattaisiko säästää itseään todennnäköisiltä kolhuilta, asfaltti-ihottumalta, katkenneilta etuhampailta, murtumilta?

Soilen mielipide on tähän, että jos sattuu kellahtamaan, siitä yksinkertaisesti noustaan vaan ylös ja jatketaan rullaamista.

Näitä pohdin nyt.

PS. Linkkivinkki. Rullaluistelun ABC aukeaa alla tästä linkistä: http://www.luisteluliitto.fi/rullaluistelu/perustietoa_lajista/rullaluistelun_abc/

Fontteja

Kävin tänään Fonttikävelyllä. Taatusti ensimmäistä kertaa.
Siis milläkö?
Fonttikävely on kartalle suunniteltu, ominpäin tehtävä kävelykierros Helsingin Kampin liepeillä. Kävelyllä on tarkoitus löytää kartalle merkittyjä graafisen suunnittelun ahaa-elämyksiä: kylttejä, kuvioita, logoja, ornamentteja ja etenkin kirjaimia.

Niitä on rakennuksissa yllättävän paljon yllättävän pienellä alueella Eerikinkadulla, Fredalla, Albertinkadulla, Kalevankadulla ja Annankadulla.

Fonttikävely on yksi Helsingin kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumia, joten ilmaista karttaakin pitäisi olla saatavilla koko loppuvuoden.
Kartta pitää hakea Eerikinkatu 18:ssa sijaitsevasta Napa Gallerystä. Muualta sitä ei saa, ja siksi kannattaa muistaa, että Napa on auki vain tiistaista lauantaihin.
Kartalle on piirretty yhteensä 31 stoppia. Myös starttipiste sijaitsee Eerikinkadulla, elokuvateatteri Orionin kohdalla. (Orionin osoite on kylläkin Eerikinkatu 15, eikä 18 kuten kartassa lukee.)

Jo itse kartta on kivannäköistä suunnittelua. Sen äiti on helsinkiläinen graafinen suunnittelija ja kuvittaja Camilla Pentti.

Toki kuvasin kierrokselta muutaman yksityiskohdan: 

Eerikinkadun ja Albertinkadun risteystä kaitseva karhu

Kalevankatu 33:n Maitoa-teksti (Elannon entinen maitokauppa)

Kirjavälitys Oy:n vanha reliefi Kalevankatu 16:n porttikäytävässä

Eerikinkatu 7:ssä julkisivun Elo-teksti (Työväen Rakennus Oy Elo rakensi talon 1885)

Tajusin - ja tämä taisi olla kierroksen suurin ahaa-elämys - miten sokeasti katuja tuleekin kävelleeksi, eikä näe rakennusten ja julkisivujen yksityiskohtia. En ole aiemmin pysähtynyt katsomaan esimerkiksi Kalevankatu 15:ttä, joka on kaunis kuin kakku. En ole tiennyt, että Annankatu 15 on Hopeatalo, vaikka se siinä lukeekin. En ole "nähnyt" tuota Elo-seinätekstiä (kuvassa yllä).

Aikani pällisteltyäni rupesin näkemään uusia yksityiskohtia ja kaunista suunnittelua siellä täällä ja asioita, joita ei ollut fonttikartalla. Katsokaa esimerkiksi tätä Kalevankatu 18:n oven mitä lie kurkistusluukkua ja toiselta puolen katua Kalevankatu 21:n portin teräsristikkoa. Nappasin kuvan vielä Eerikinkatu 12:n katunumeroista: kaksi aikaa ja kaksi maailmaa.

Kävellessä kannattaa siis katsella päin seiniä!

Lopuksi:
Luullakseni karttaa saa vain englanninkielisenä, mikä on sääli. Moni vanhempi helsinkiläinen lähtisi varmasti kierrokselle, jos saisi suomen- tai ruotsinkielisen kartan. Karttaa olisi hyvä saada useammasta kuin yhdestä paikasta ja myös sunnuntaina.
Ja vielä: joku ottakoon seuraavaksi urakaksi koota parhaat fontit kartalle koko eteläisestä Helsingistä.

PS. Linkkivinkki
Linkistä (alla) Fonttikävelyn kartta: http://issuu.com/wdchelsinki2012/docs/fontwalk